Leningradin voitonnauha – oliivinvärinen nauha kapea vihreä juova pitkittäin keskellä – on ollut näyttävästi esillä taven aikaan. Näitä nauhoja näkee esimerkiksi Pietarin tv-kanavan uutistoimittajilla. Tällainen nauha on myös meillä kotona – Leningradin puolustuksesta -mitalissa, jolla isoisäni Uljas Vikström oli palkittu.

Leningradin piiritys purettiin lopullisesti 27. tammikuuta 1944. Tämän tapahtuman 75-vuotispäivänä otan kaapinhyllyltä lippaan, jossa on isoisäni ja vanhempieni saamia ansiomerkkejä. Uljas-vaarini palveli Puna-armeijassa piiritetyssä Leningradissa koko saartoajan, ensimmäisestä viimeiseen päivään – yhteensä 872 päivää. Hänet palkittiin Punaisen tähden kunniamerkillä ja kolmella mitalilla sodan ja sodanjäkeisen armeijanpalveluksensa aikana. Leningradin puolustuksesta -mitali on yksi niistä.

Sota oli osa meidän perhetarinaa nuoruutemme aikaan. Aikuiset muistelivat sotaa niin kuin muistellaan elettyä ja koettua. Samoin kuin itse muistelen omaa neuvostoaikaista nuoruutta ja 90-luvun julmaa aikaa. Mummoni ja vanhempani muistelivat raskasta evakkoelämää Pohjois-Uralilla, ja vaarini ennen muuta Leningradin piiritystä. Vaikkei aikuisten sotamuistoja tarkoitettu aina lasten kuultavaksi, tuli kuultua kuitenkin. Leningradin piirityksen tapahtumat ovat karmaisevan raskasta kuultavaa: nälkää, kärsimyksiä, kuolemia ja kauhuja. Sota ei ollut meille pelkästään historiaa – perheen aikuisten omaa elämää.

Uljas Vikström on kertonut sodasta ja Leningradin piirityksestä Hyvien ihmisten seurassa -muistemateoksessa, joka imestyi suomen kielellä Petroskoissa hänen kuolemansa jälkeen 1978.

Synnyinmaan vaiheita, myös sotahistoriaa jätettiin vähemmälle huomiolle tai vääristeltiin 90-luvun pahassa sekasorrossa. Ajat muuttuvat. Onneksi. Leningradin piiritystä, leningradilaisten verratonta tragediaa ja urotekoa muistellaan ja tehdään tunnetuksi jälleen. Muistamme Leningradin puolustajat ja piirityksen uhrit. Muistamme myös piirittäjät.

Sota jakoi ihmisten elämän kahtia – ennen ja jälkeen sotaa.

Pietari–Leningrad kuuluu vahvasti meidän perhetarinaan. Mummoni Elsa Ikonen syntyi suomalaisten siirtolaisten perheeseen Pietarissa pari vuotta ennen ensimmäistä maailmansotaa, ja Uljas–vaarini tuli 8-vuotiaana punikinpoikana Turusta Pietariin 1918. He tutustuivat ja menivät naimisiin Leningradissa, jossa Terttu-tytär, minun äitini syntyi 1932.

Leningrad oli tärkein suomalainen keskittymä Neuvostoliitossa sotaa ennen. Uljas oli suomeksi ilmestyneen sanomalehden toimittaja ja aloitteleva kirjailija, joka käytti suomea. Elsa toimi kirjanpitäjänä suomalaisessa kirjakustantamossa. Leningrad oli suomalainen keskittymä Neuvostoliitossa sotaa ennen.

Vaarini perhe muutti Leningradista Petroskoihin uudeksi vuodeksi 1950, kun Uljas Vikström oli palvellut yhtäjaksoisesti armeijassa vajaat kahdeksan vuotta. Hän halusi jatkaa äidinkielistä kirjallista työtä ja päätti muuttaa Petroskoihin, kun erosi majurina armeijanpalveluksesta. Karjala oli suomalainen kulttuurikeskittymä sodan jälkeen.

Leningradin suomalaiset piirteet olivat mennyttä sodan jälkeen. Myös piirityksen ja piirittäjien takia.

Armas Mashin, Carelian päätoimittaja

Kuvassa: Uljas Vikströmin Punaisen tähden kunniamerkki ja kolme mitalia sodan ja armeijanpalveluksen ajalta 1941-1949. Leningradin puolustuksesta -mitali keskellä.