Tänään on Voitonpäivä, 70 vuotta Suuren Isänmaallisen sodan päättymisestä.

Sota kesti 1418 päivää. Sodassa kuoli 27 miljoonaa neuvostoihmistä, ja 20 miljoonaa heistä oli siviilejä. Kun tietää tämän, ymmärtää, mitä ja millaisin tuntein juhlimme Voitonpäivänä.

…Yli tuhannen hengen joukko kokoontui laulamaan yhdessä Voitonpäivä-nimistä marssia Äänisen rantakadulla Petroskoissa muutama päivä sitten. Tämä reipas ja liikuttava laulu kajahti ensimmäistä kertaa neljäkymmentä vuotta sitten, 1975. Voitonpäivän juhlan merkitys ei ole pienentynyt, vaan kasvanut ja korostunut siitä lähtien.

Punainen Voitonlippu Saksan valtiopäivätalon yllä on historiamme suuren tähtihetken symboli. Suuren Isänmaallisen sodan historian tunteminen on korvaamattoman tärkeää kotimaan nykytilanteen ja kehityssuunnan ymmärtämiseksi.

Ei ole juuri sattuma, että kotimaasta ja ulkomailta löytyy Suuren Isänmaallisen sodan ja Voiton merkityksen vähättelijöitä. Onneksi he ovat Venäjällä marginaalinen vähemmistö, joka ei pysty tyrkyttämään tahtoaan muille nykyään.

Harva perhe Venäjällä, jossa ei olisi ollut sotaan osallistuneita tai sodassa kuolleita perheenjäsenistä. Isoisäni Uljas Vikström lähti vapaaehtoisena puna-armeijaan pian sodan alettua kesällä 1941 ja hän palveli upseerina piiritetyssä Leningradissa koko saartoajan alusta loppuun. Uljas oli palkittu mitaleilla ja Punaisen tähden kunniamerkillä osallistumisestaan sotaan. Hän palveli yhtäjaksoisesti Neuvostoliiton armeijassa joulukuun loppuun 1949. Silloin hän kotiutui majurin sotilasarvossa asepalveluksesta ja muutti perheineen Petroskoihin uudeksi vuodeksi 1950. Täällä hänestä tuli tunnettu kirjailija.

Monet Uljaksen työtoverit ja ystävät olivat samoin sotaveteraaneja. Heidän joukostaan mainittakoon Karjalan kansankirjailijan arvon saaneet Jaakko Rugojev, Ortjo Stepanov ja Dmitri Gusarov. Näitä jämeriä miehiä ei ole enää joukossamme. Sotaveteraanien joukko harvenee vuosi vuodelta. Sitä sydämellisimmin onnittelemme heitä Voitonpäivän johdosta.

Hyvän ystäväni isä Aleksei Nikolajev on yksi heistä. Hän on täyttänyt kunniakkaat 90 vuotta tänä keväänä. Ivanin isä on kahden sodan – Suuren Isänmaallisen sodan ja Neuvostoliiton ja Japanin välisen sodan – rintamamies, joka haavoittui hyökkäyksessä elokuussa 1943. Veteraani viihtyy reippaana ja touhukkaana mökillään Pässinrannassa Petroskoin lähettyvillä kesäaikaan.

Nuorina poikina kuuntelimme rintamamiesten sotakertomuksia, leikimme sotaa ja jahkailimme, miten itse voimme palvella synnyinmaata aikuisina rauhanaikaan, kun ei ole enää sotia eikä täten sijaa sotasankaruudelle. Luja rauhantahto on korostunut aina Voitonpäivän juhlallisuuksissa.

Nykymaailma ei ole yhtä rauhallista kuin nuorina kuvittelimme. Sotaa on käyty Ukrainan kaakkoisosassa lähellä kotimaan rajaa, lännen maissa on aloitettu kauppa- ja propagandasota Venäjää vastaan ja uhkauksiakin kuuluu ulkomailta.

Venäjän ihmiset ovat jälleen liittymässä yhteen uusien haasteiden edessä samoin kuin neuvostoihmiset liittyivät yhteen sodan aikana. Voitonpäivän juhlan merkitys on yhä ajankohtaisempi nykyään.

 

Armas Mashin,

Carelian päätoimittaja