Uusi vuosi on rakkain ja iloisin juhla Venäjällä, myös täällä Karjalan tasavallassa.

Uusi vuosi on perhejuhla meille. Vuoden viimeisenä iltana istumme juhlapöytään joulukuusen ääressä. Saatamme ja kiitämme hyvästä väistyvää vanhaa vuotta. Uudenvuoden yönä lähes aistii ajankulkua. Ajanhiukkasia virtaa hiljaa näkymättömässä tiimarissa ja kellonviisarit lähestyvät puoltayötä. Spasskaja-tornin kellojen lyönti ilmoittaa uuden vuoden alkaneen. Riemu täyttää mielen ja maljan, kun toivotamme onnea ja hyvinvointia itsellemme, omille rakkaimmille, läheisille ja omaisille.

Omia toiveita ja suunnitelmia on jokaisella. Isot tapahtumat koskevat yhdessä.

Presidentinvaalit ovat Venäjän tärkein tapahtuma ensi vuonna. Ne alkavat 18. maaliskuuta 2018. Nyt on menossa presidenttiehdokkaiden asettaminen. Siitä päätellen presidenttivaalit päivittävät venäläistä poliittista ajattelua ja tuovat uusia nimiä politiikkaan. Vladimir Putinia pidetään suosituimpana presidenttiehdokkaana, joten hänen linjanvetonsa herättävät suurta kiinnostusta vaalikampanjan aikana. Putin kertoo tavoittelevansa eteenpäin suuntaavaa, nykyaikaistuvaa ja kehittyvää Venäjää. Miten tämä saadaan aikaan, on vaalikampanjan tärkein teema.

Uusi vuosi on tärkeä merkkivuosi aikakauslehti Carelialle. Carelia täyttää 90 vuotta maaliskuussa 2018. Nykyinen Carelia on ilmestynyt erinimisenä suomen kielellä Petroskoissa maaliskuusta 1928. Ainoastaan 98 vuotta täyttävä Karjalan Sanomat on Careliaa vanhempi media Karjalan tasavallassa. Merkillistä on että suomen kielellä ilmestyvät lehdet ovat vanhimpia Karjalassa. Tämä kuvastaa suomen kielen ja suomenkielisen kulttuurin asemaa täällä. Carelian 90-vuotispäivän merkeissä kertaamme Karjalan suomalaisen kulttuurilehden vaiheita ja päivitämme nykytilannetta.

Alamme valmistaa Carelian juhlaa joululoman jälkeen. Loma alkaa 30. joulukuuta ja se kestää tammikuun 8. päivään 2018. Se piristää mieltä ja voimia sydäntalven aikaan. Toiset viettävät lomaa kotona ja toiset matkoilla, ja kaikki ovat tyytyväisiä tähän talvilomaan.

Juhlavalmistelut kuuluvat vahvasti Uuden vuoden juhlaan. Ne luovat ihmeellistä uudenvuodentunnelmaa, joka on rakas ja tärkeä meille. Uusi vuosi herättää kallisarvoisia muistoja, joita on enemmän vuosi vuodelta.

…Pakkasukko ja Lumityttö ovat jo tulossa. He koputtavat joka kodin oveen, ja ukon isosta lahjasäkistä löytyy mielekäs lahja kullekin. Uusi vuosi tuo juhlaniloa ja paremman toivoa meille.

Onnellista uutta vuotta!

Armas Mashin,

päätoimittaja

Joulukoru ja kuva Anna Zavjalova