Arvostettu toimittaja ja kääntäjä Robert Kolomainen pohtii kääntämiseen liittyviä asioita kirjoituksessaan, joka julkaistaan seuraavassa Careliassa. Oheisena katkelma Kolomaisen kirjoituksesta.

”Kääntäjän– ja journalistinurani aikana olen oppinut, että kritiikistä on usein hyötyä, jos kohta toisinaan vahinkoakin. Yleensä ottaen asiallinen keskustelu ja valpas kritiikki kertovat virikkeitä antavasta henkisestä ilmapiiristä. Sellainen ilmapiiri vallitsikin meillä Karjalassa luovan kirjoittamisen, journalistiikan, käännöstoiminnan ja teatterielämän alalla vielä 1970– ja 1980–luvulla.

Juuri senkaltaisen monipuolisen ja asioihin porautuvan kulttuurikeskustelun puuttuessa nykyinen kansallinen ympäristömme vaikuttaa toivottoman rajoittuneelta ja vähävirikkeiseltä. On kuin se olisi pirstoutunut useampiin itseriittoisiin ja sisäänlämpiäviin, suorastaan koteloituneisiin etnokulttuurisiin pesäkkeisiin. Näillä umpioilla ei tunnu olevan yhteisiä kiinnostuksen kohteita ja tavoitteita, eikä liioin tarvetta keskinäiseen yhteydenpitoon linja–, asia– ja arvokeskustelun muodossa.

Miksi ei koeta tarpeelliseksi pohtia esimerkiksi kääntämiseen liittyviä ongelmia kansallisessa tasavallassamme? Miksi silloin tällöin ilmestyviä käännöksiä ei huomioida pätevillä arvosteluilla? Miksi ei järjestetä aika ajoin kääntäjäseminaareja, joissa jaettaisiin tietoa ja vaihdettaisiin kokemuksia? Kaikki nämä toimintamuodot olivat 1900–luvun lopulla mainioita vaikutteiden ja virikkeiden antajia.

Työskentelin Progress–kustannusliikkeen suomenkielisessä toimituksessa vuosina 1972—1988. Säännölliset arvostelutilaisuudet auttoivat viimeistelemään suomennoksia jo käsikirjoitusasteella. Samanlaisia tilaisuuksia järjestettiin myös kirjallisuuslehti Punalipun toimituksessa. Suomentaja sai itse päättää, mitkä kollegojen ja toimituksen ulkopuolelta kutsuttujen arvostelijoiden ehdotukset kannatti ottaa huomioon”.