Punasuomalaiset ja Karjala ovat Mihail Goldenbergin kirjoituksen aihe. Kirjoittaja on Karjalan Kansallismuseon johtaja. Punasuomalaiset–näyttely avataan Kansallismuseossa lokakuussa 2018. Goldenbergin kirjoitus julkaistaan Historia–palstalla seuraavassa Careliassa, joka ilmestyy samoin lokakuussa.

Lainattakoon Punasuomalaisten Karjala–sinfonia kirjoituksen alkua.

”Sinfonia on useasta osasta koostuva sävellys, jonka osat sulautuvat laajaksi moniääniseksi kokonaisuudeksi. Sinfonia on punasuomalaisten kohtalon vertauskuva. Heidän kohtaloissaan on ollut paljon yhteistä, mutta jokaisen oma kohtalo, oma tarina on oma sävelensä, joka täyttyi myötä- ja vastoinkäymisistä.

Punasuomalaisten historiandraamasta on kulunut sata vuotta – sata vuotta Suomen vallankumouksesta ja kansalaissodasta 1918. Tämä sota oli armoton veljessota kauhuja täynnä. Sotapuolten draama oli kahden maksimimäärän, kahden ääripään vastakkainolon draamaa. Elämä tai kuolema, ei juuri muuta – tämä on pahinta epäonnea historiassa.

Suomen kansalaissotaa on laskettu verisimpien, julmimpien, armottomimpien sotien joukkoon. Punaiset hävisivät tämän sodan. Monet heistä – lähes kymmenen tuhatta henkeä – pakenivat Suomesta Venäjälle, muun muassa Puna–Karjalaan. Suomen punikkien maastopako oli ainutlaatuista. Se oli toisaalta mittavaa, ja toisaalta pakoa haaveeseen, jota Neuvosto–Venäjä oli symboloinut.

Olisi varsin mielenkiintoista selvittää vertailevasti punasuomalaisten kohtaloita. Osa heistä jäi Pietari–Leningradiin. Osa tuli Karjalaan. Näiden alueiden yhtäläisyyksistä huolimatta Karjalassa oli paras mahdollisuus olla punaisten lisäksi myös suomalaisia. Täällä oli heimolaisiaan – karjalaisia, vepsäläisiä, suomalasisiakin.”

Kuvassa: Neuvosto–Karjalan johtajat Edvard Gylling ja Kustaa Rovio paraatin aikana Petroskoissa. Kuva Karjalan Kansallisarkisto.