Vieraan kielen oppiminen voi muuttaa paremmaksi ihmisen elämää. Petroskoilainen Anna Baryshnikova tietää tämän. Hän on arvostettu suomen kielen opettaja ja tulkki.

Carelian toimittaja on haastatellut Anna Baryshnikovaa. Hän on kertonut omista vaiheistaan, pitkästä urastaan, joka liittyy suomen kielen opetukseen ja käyttöön, harrastuksistaan, matkoistan ja yksityiselämästään. Oheisena tarjoamme katkelmia Anna Baryshnikovan antamasta laajasta haastattelusta, joka julkaistaan Carelian seuraavassa numerossa.

”– Olen syntynyt Leningradissa eikä minulla ole suomalaisia sukujuuria. Isäni on ollut viestintäupseeri ja äitini historianopettaja, Anna kertoo. – Isä kävi sotakorkeakoulua, kun minä synnyin. Asuimme Vasiljevskin saarella, Pietarin keskustassa. Olin pikku tyttö, kun isä määrättiin palvelukseen Arkangeliin, jossa asuimme varuskunnassa. Menin kouluun Petroskoissa. Olimme muuttaneet tänne vähän sitä ennen. Täällä Petroskoissa sain ensimmäistä kosketusta suomen kieleen.

– Eri laitosten kyltit ja liikkeiden valomainokset olivat kaksikielisiä Petroskoissa siihen aikaan. Ne olivat venäjän ja suomen kielellä. Suomenkieliset kyltit sävyttivät omaperäisesti kaupunginkuvaa, toivat erikoista tunnelmaa siihen. Kylteissä ja valomainoksissa luki tuntemattomia sanoja. Nämä sanat ja kirjaimet kiehtoivat minun mieltäni. Niissä oli jotain lämminhenkistä – pehmeää ja kodikasta: Ohukkaita, Ompelimo, Hedelmiä, ja vaikkapa Valokuvaamo. Suomen kieltä ei kuitenkaan opetettu Petroskoin kouluissa silloin.”

”– Oli vuosi 1987, ja äiti lahjoitti Suomen-turistimatkan minulle. Ulkomaanmatka, varsinkin matka porvarimaahan, oli suuri tapahtuma silloin. Äiti oli käynyt Suomessa aikaisemmin ja ostanut Zinger-ompelukoneen sieltä. Koneenmoottori paloi pilalle pian. Silloin päätimme pyytää uutta moottoria liikkeeltä, josta kone oli hankittu. Piti laatia ja lähettää kirje sinne. Laadin tämän kirjeen tuntemattomalla suomen kielellä sanakirjaa käyttäen: ompelukone, moottori, rikki... Kirje ja sen sanoma taisivat päästä perille, koska jonkun ajan päästä saimme uuden ompelukonemoottorin Varkaudesta. Ja nyt olin itse lähdössä matkalle Suomeen.”

”– Petroskoin opettajaopistolla on hyvää yhteistyötä Ammattiopisto Niittylahden kanssa. Tämä yhteistyö alkoi kolme vuotta sitten. Niittylahden opistossa koulutetaan mm. nuoriso- ja vapaa–ajanohjaajia. Olemme järjestäneet tutustumismatkoja, opiskelijavaihtoa ja muuta yhteistoimintaa. Meikäläisiä ja suomalaisia opiskelijoita on laskenut

yhdessä kumilautoilla Suojujokea pitkin ja käynyt Kizhin saaren ulkoilmamuseossa. Meidän opiston opiskelijoita on vieraillut Niittylahdessa, viimeksi viime helmikuussa. Nuorten yhdessäolo kannustaa meikäläisiä oppimaan paremmin suomea, koska suomi on kanssakäymiskieli tällöin. Motivaatio on tärkeää, kun oppii vierasta kieltä.”

”Suomi ei ole enää pelkästään syntyperäisten suomalaisten äidinkieli Petroskoissa ja Karjalassa. Enää harvat puhuvat suomea äidinkielenään täällä. Suomi voi säilyä opiskeltuna kielenä, joka on kulttuurin ja kansainvälisen kanssakäymisen kieli. Silti suomen kielen jatkuvuus ei ole ehdoton itsestäänselvyys Karjalassa. Kielen opetus ja käyttömahdollisuudet kysyvät määrätietoista kannatusta.”

”– Parikkalan patsaspuisto on ollut hätkähdyttävä elämys minulle. Patsaspuiston veistokset ovat pelottavia, jopa kauhistuttavia. Olemme tottuneet siihen, että Suomessa on viihtyisää ja turvallista. Parikkalan patsaspuisto tuottaa kauhutunnelmaa keskellä suomalaista rauhaa.

Kerran olin ajelemassa polkupyörällä Espoossa, eksyin pahasti enkä kaiken lisäksi tiennyt tarkkaa osoitetta, minne minun on ajettava. Tuntemattomat ihmiset neuvoivat minua minkä osasivat, joten loppujen lopuksi selvisin perille.”

 Kuvassa Anna Baryshnikova. Kuva Vitali Golubev