Ensi joulukuussa tulee kuluneeksi 30 vuotta merkittävän perinnetutkijan, professori Viktor Jevsejevin kuolemasta. Hän on ollut ensimmäinen syntyperäinen karjalainen, joka väitteli tieteen, nimittäin filologian tohtoriksi.

Isoisäni ei ole muistomerkki –niminen kirjoitus julkaistaan Natalia Krylovalta seuraavassa Careliassa. Hän on Viktor Jevsejevin pojantytär, joka toimii teatterialalla Petroskoissa.

Krylova kertoo kiinnostavan elävästi isoisänsä ja mummonsa vaiheikkaasta elämästä. Hän aloittaa kirjoituksensa näin:

”Kun mies on poissa kolmenkymmenen vuoden ajan, on mahdoton tarkistaa monien asioiden todenperäisyyttä. Oheinen isoisäni Viktor Jevsejevistä kertova kirjoitus perustuu siihen, mitä muistan lapsuuteni ajoilta, ja tarinoihin joita perheessämme kerrottiin.

Minua onnisti: asuin viiteen ikävuoteeni samassa asunnossa oman isoisäni kanssa. Tämän jälkeen, aina siihen saakka kun hän kuoli äkillisesti joulukuussa 1986, kävin juuri säännöllisesti hänen ja mummoni pienessä asunnossa, joka oli kodikas ja täynnä kirjoja. Joka kesä vietin aikaa yhdessä heidän kanssaan kesämökillämme Shuiskaja Tshupassa. Olin isovanhempien ensimmäinen lapsenlapsi, joten heille riitti aikaa minulle.

Perhetarun mukaan oma isäni, isoisäni poika oli kolmevuotias, kun hän itse oppi lukutaidon. Olin itse kaksivuotias, kun isoisä alkoi opettaa lukutaitoa minulle. Hänellä oli siihen oma menetelmänsä. En tiedä millainen se oikein oli, mutta muistan, miten isoisä leikkasi sanomalehtiotsikoista kirjaimia ja sitten järjesti niitä jollain erikoisella tavallaan. Hän opetti minua lukemaan venäjäksi. Isovanhempieni perheessä puhuttiin joko suomea tai vienankarjalaa. Mummo opetti kirjasuomea minulle. Häntä aina kutsuttiin suomeksi - mummo, silloinkin kun puhuttiin venäjää. Taas isoisästäni käytettiin venäjän kielen isoisä-sanaa”.

Natalia Krylovan kirjoitus on kiinnostava kertomus hänen isovanhemmistaan ja heidän ajastaan, joka kannattaa lukea.

Kuvassa: Viktor Jevsejev. Georgi Stronkin piirtämä muotokuva.