Karjalaiset paikkakunnat, karjalaisuus ja karjalaiset ovat aihe, jota lukijat toivovat lehteemme. Tiedämme tämän heiltä saamastamme palautteesta, omista tapaamisistamme Carelian ystävien ja karjalaisen kansallisaktivistien kanssa. Juttumatkamme ei sattumalta suunnannut Prääsään, Vieljärvelle ja Kinnermäkeen viime kesällä.

Tätä seutua kutsutaan joskus Prääsän–Karjalaksi. Itse prääsäläiset sanovat: ”Asumme Suvi–Karjalan sydämessä”. Suvi tarkoittaa livvinkarjalaksi etelää. Prääsän kansallinen piiri sijaitsee Karjalan tasavallan eteläosassa Laatokan ja Äänisen välimaastossa. Prääsä on karjalainen seutu. Täällä asuu livviläisiä ja lyydiläisiä. Heitä on yhteensä 36,8 prosenttia Prääsän piirin väestöstä. Syntyperäisiä venäläisiä on 46,1 prosenttia ja suomalaisia 6,3 prosenttia. Piirissä asuu vajaat 15 000 henkeä.

Prääsän piiri kuuluu omaan perhetarinaani. Isäni, lehtimies Vladimir Mashin – Kanazen Domentin Marpan Vova – oli syntyisin Kangasjärven kylästä, joka kuului Prääsän piirin yhteyteen hänen syntyessään. Sodan jälkeen autioitunut Kangasjärven alue kuuluu Suojärven piirin yhteyteen nykyään. Minun karjalainen mummoni Marppa–buaboi Marfa Dementjevna Mashina oli lastensa kanssa evakossa Uralilla sodan aikana, ja sodanjälkeiseen vaelluksen jälkeen he asettuivat Kolatselän kylään, kun ei kotikylää ollut enää olemassa. Mummoni johti kylän leipomoa aikoinaan. Marpan talo näkyy hyvin Kollasjoen sillalta automatkalla Kolatselän kautta. Tosin vanhalla talolla on ollut pitkään uusi isäntä ja uusi ulkoasu.

Isä valmistui koulusta Vieläjrvellä, jossa hän oli sisäoppilaitoksessa vanhemmat luokat samoin kuin useat oppilaat. Isä muisteli lämpimin tuntein kouluaan, koulukavereita ja opettajia, varsinkin rehtori Urho Ruhasta. Ruhanen oli kirjailija ja kääntäjä, yksi Karjalan kirjailijaliiton perustajajäsenistä. Hän toimi pitkään Carelian toimitusneuvostossa.

Eläkepäivillään Marppa–buaboi vietti talvet tyttärensä, minun tätini luona Petroskoissa ja kesät Kolatselässä. Lapsena ja nuorena lomailin itsekin kesäisin siellä. Ikimuistoisia ovat monet kala-, marja- ja sieniretket Kolatselän kauniissa ympäristössä.

Elämä oli täysiveristä isossa karjalaisessa kylässä silloin. Nuoret ja vanhat puhuivat livvinkarjalaista äidinkieltään kotona ja kylällä. Se oli aitoa äidinkieltä, elävää, mehevää karjalaa. Silloin, vuosikymmenet sitten…

Kuulin karjalaa Suvi–Karjalan matkalla viime kesällä – Karjalan Kielen Kodin toimijoilta Vieljärvellä ja Kinnermäen kylän emännältä. Vanha Kinnermäen kylä ja

nykyään myös Vieljärven kielikoti ovat saaneet paljon huomiota. Tämä huomio liittyy vahvasti karjalan kielen käyttöön.

”Kielipesä on lasten päivähoitoryhmä, jossa heille puhutaan karjalaa – karjalaa eikä muuta kuin karjalaa. Meidän kielipesässä käy kahdeksan eri-ikäistä lasta nykyään. Heidän ikänsä vaihtelee puolentoista ja seitsemän vuoden välillä”, Karjalan Kielen Kodin aloitteentekijä Olga Gokkojeva kertoi meille Vieljärvellä. Hän oli tullut sinne kesäksi Norjan Kirkkoniemestä. Pariskunta Olga ja Roman Gokkojev ovat asuneet pitkään ulkomailla. He muuttivat Petroskoista Suomen Ouluun yliopiston jälkeen 1997.

Olga ei ole ainoa kielikodin toimija, joka tuo karjalaisuutta ulkomailta Vieljärvelle. Ennen eläkkeelle siirtymistään matematiikan professorina Kuopion yliopistossa toiminut Martti Penttonen on ohjannut nuorten ohjelmointikurssia Karjalan Kielen kodissa. Hän korostaa: kurssilla ei puhuta kuin karjalan kieltä. Vierailevan professorin ajanmukainen kurssi palkitsee muutaman nuoren kiintymystä karjalan kieleen.

Karjalaa puhutaan Karjalan Kielen Kodissa. Entä muualla?

”Karjalan kieltä kuulee harvoin kadulla nykyään. Karjalan kielen jatkuvuus, se siirtyminen sukupolvelta toiselle on häiriintynyt. Tämä on valitettavaa. Karjalaa puhutaan lapsille enää harvoissa perheissä”, syntyperältään lyydiläinen Karjalan tiedekeskuksen karjalan kielen tutkija Aleksandra Rodionova kuvaa tilannetta. Hän on Prääsästä kotoisin ja opasti meitä asiantuntevasti ja ystävällisesti kierroksella Prääsän taajamassa.

Prääsän piirin etnokulttuurisen Elämä–keskuksen toimijat ovat huolissaan karjalan kielen tilasta ja näkymistä. Karjalaisuuden tulevaisuus on kiinni karjalaisten asuinalueiden sosiaalisesta ja talouskehityksestä, joka ei ole ruusunhohtoista heistä. Ajanmukaista elinkeinotoimintaa, töitä ja toimeentuloa puuttuu Prääsän piirin paikkakunnista nykyään. Nuoria on muutamassa kotiseudultaan pois paremman perässä.

Nykymeno on haaste tahdolle säilyttää karjalaisuus, karjalaiset kylät ja karjalan kieli. Eräs Suomessa asuva karjalaisuuden harrastaja kehotti minua viime kesällä: ”Säilyttäkää ajaton venäläinen, karjalainen maaseutunne. Älkää koskeko siihen. Se on parasta mitä Venäjällä on.” Ajaton vai pysähtynyt?

Ajankulku tuntuu pysähtyneen 522 vuotta vanhassa Kinnermäen kylässä, joka on ulkoilmamuseo ja matkailukohde. Ajattomuus on omiaan historianmuseoille. Elämä on kuitenkin muuta kuin museo. Runsas turistimäärä ihastelee viiden asukkaan Kinnermäen vanhaa karjalaista kauneutta, samanaikaisesti väkeä muuttaa maaseudulta kaupunkeihin. He eivät viihdy pysähtyneessä ajattomuudessa.

Tärkeitä muutoksia hyväksyttiin Venäjän opetuslakiin pian sen jälkeen, kun olimme käyneet juttumatkalla Suvi–Karjalassa.

Uusi laki määrää että vanhemmat valitsevat vapaasti kielen, jota lapsi opiskelee äidinkielenään koulussa, sekä kielen, jolla opetus tapahtuu (mikäli tämä on mahdollista asianomaisen alueen opetusjärjestelmässä). Venäjän kieli lasketaan tasavertaisesti äidinkielten joukkoon Venäjän muiden äidinkielten rinnalla.

Venäjän Valtionduuman opetus- ja tieteenkomitean puheenjohtaja Vjatsheslav Nikonov korosti kommenttissään, että valtionduuma täytti Venäjän presidentin toimeksiantoa tätä lakia hyväksyessään: ”Tämä toimeksianto antaa koululaisten vanhemmille oikeuden valita vapaasti äidinkieli, jolla opetus tapahtuu. Koululaisten ei ole pakko opiskella äidinkielenään kieltä, joka ei ole äidinkieli heille.”

Kuinka monelle syntyperältään karjalaiselle, vepsäläiselle, suomalaiselle nuorelle tämän syntyperänsä mukainen kieli on enää äidinkieli Karjalassa? Mitä heidän vanhempansa saattavat valita jatkossa?

”Suomen kielen opiskelu on vähemmän suosittua nykyään aikaisempaan verrattuna”, Prääsän koulun suomen kielen opettaja Tatjana Uljanova kertoo ja toteaa kuitenkin, että noin 150 nuorta lukee suomea ja 70 karjalaa 1.–11. luokalla heidän koulussaan nykyään. Opettajan mukaan ”kielitaitoa käytetään koulun jälkeen nykyään vähemmän kuin aikaisemmin käytettiin.”

Äidinkieli on aarre, perusoikeus eikä pakkopulla. Se on kieli jonka ihminen ensimmäisenä oppii ja jota hän parhaiten taitaa. Karjalassa se on yleensä venäjän kieli nykyään.

Suomen naapuruus ja Suomi–suhteet kannustavat suomen kieltä Karjalan tasavallassa. Luonnollista kun halutaan osata naapurimaan kieli, jolle löytyy käyttöä elämässä. Karjalan kielen edistäjät korostavat, ettei karjalaa puhuta äidinkielenä muualla kuin Karjalassa. Kova haaste säilyttää äidinkieli jolla on vähän puhujia. Siihen tarvitaan kannustimia – tehokkaita, nykyaikaisia.

Jokainen päättää itse, kuinka elinvoimaisia karjalaisuus ja karjalan kieli (samoin vepsä ja suomi) Karjalassa ovat. Ajattomuudessa on viehätystään. Jatkuvuutta ei löydy kuin nykyajasta.