Tietoa ja voimavaraa vuosisadan takaa on kirjoitus, jonka saimme Robert Kolomaiselta. Oheinen katkelma valottaa hänen kirjoituksensa aihetta. Kirjoitus julkaistaan Carelian seuraavassa numerossa, joka ilmestyy ensi huhtikuussa.

Suomen kulttuurihistoriasta tunnettu ja nykysuomalaisten Karjalan–kävijöiden henkisiin eväisiin kuuluva Into Konrad Inhan monumentaalinen teos Kalevalan laulumailta (1911) on sattuneesta syystä osunut tämän kirjoittajan näköpiiriin. Kyseessä on Juminkeko–säätiön vuonna 2015 I. K. Inhan syntymän 150–vuotismuiston kunniaksi ottama kirjan ensimmäisen laitoksen uusintapainos. Sen luettuani puoltaisin lämpimästi kirjan saattamista Karjalan kansalaispiirien ulottuville. Nimenomaan venäjännöksenä, jotta se tavoittaisi mahdollisimman laajan lukijakunnan.

I.K. Inha oli armoitettu valokuvaaja ja matkakirjailija, jaloaatteinen kareliaani. Silmät ja korvat auki, avoimin ja vastaanottavaisin mielin, pää kylmänä ja sydän lämpimänä hän liikkui Lönnrotin jalanjäljillä Vienan rahvaan parissa viiden kuukauden ajan vuonna 1894. Myöhemmin hän kokosi havaintonsa ja kokemuksensa kirjaan vertojaan hakevana kuvaajana ja mielestäni Juhani Ahoon verrattavana kertojakykynä. Inhan upea Karjala–kuvasto asettuu luontevasti Kalevalan taustamiljööksi; ainakin se antaa yhdessä lahjomattoman rehellisen kerronnan kanssa todentuntuisen käsityksen kalevalaisen runouden synty– ja esiintymisympäristöstä.

Karelianismi oli tunnetusti 1800– ja 1900–luvun taitteen suomalaisen sivistyneistön Karjala–harrastuksen ympärille kietoutunut, kansallisromanttisesti värittynyt kulttuurivirtaus. Kalevalaisen runouden ja Karjalan harrastajat pyrkivät hakeutumaan aidon suomalaisuuden alkulähteille. Suomalaisuus etsi tuolloin ominta itseään sekä Suomen että Venäjän Karjalasta, historiallinen Karjala kun on ollut jaettu maa ja karjalaiset jaettu kansa.

Kuvassa Robert Kolomainen